Näytetään tekstit, joissa on tunniste videotyökalu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste videotyökalu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Elokuvat

Neloset aloittivat tammikuun puolen välin jälkeen elokuvaprojektinsa. Tarkoitus on tehdä pareittain tai pienissä ryhmissä 2-5 minuutin fiktiivinen elokuva.
 
Ihan ensin he tutustuivat Windowsin elokuvatyökaluun tekemällä pienet elokuvat valmiista leikkeistä. Olin kuvannut tai kuvattanut pari vuotta sitten sarjan kohtauksia, joissa minä ja koulumme muut opettajat esitimme tilanteita, jotka on mahdollista laittaa erilaisiin järjestyksiin. Näitä käyttäen neloset saivat aikaan muutaman hauskan filmin. He oppivat myös lisäämään musiikkia taustalle.
 
 
Aloitimme sitten pari viikkoa myöhemmin varsinaisten elokuvien teon katsomalla pari videota mahtavalta Kaikki kuvaa! -sivustolta. Hienoa materiaalia! Neloset ovat ehkä nuorimpia, joille nämä soveltuvat. Mallielokuvan teemat ovat ehkä yläkouluun suunniteltuja, mutta menevät kyllä näillä alakoulun vanhemman puoliskon oppilailla ihan hyvin.

 

Seuraavaksi oppilaat alkoivat suunnitella omia elokuviaan. Ryhmät löytyivät hyvin. Tällä luokalla minun ei tarvitse määrätä ryhmiä, vaan jokaiselle löytyy paikkansa. Olen ollut aina tiukka siinä, että "kaveria ei jätetä", eli aina huolehditaan, että kenenkään ei tarvitse istua ruokalassa yksin, kukaan ei jää ilman ryhmätyökavereita ja välitunnilla otetaan kaikki mukaan.

Nämä tytöt saivat kuvakäsikirjoituksensa nopeasti valmiiksi.

 
Toiset tekivät hyvin huolellista ja hidasta työtä.


 
Oppilaat saivat mennä koneille katsomaan Kaikki kuvaa! -sivuilta lisääkin videoita.
 


Nyt helmikuun alkupuolella ensimmäisiä elokuvia on jo kuvattu. Meillä on vain yksi digivideokamera käytettävissä ja sitä käytetään kaikissa sopivissa hetkissä. Kuvaukset tapahtuvat koulun alueella, sisällä ja/tai ulkona. Minä siirrän videoitaklippejä aina sitä mukaa talteen verkkoasemalle luokan omaan kansioon, kun kamera tulee takaisin pöydälleni.

Vielä ei ole aloitettu editointia. Elokuvat tullaan editoimaan Windowsin elokuvatyökalulla.

Leipomista ympäri Eurooppaa

Luokkani on mukana eTwinning -projektissa "Training of Mathematical knowledge and social skills - traditional pastries in my home".
 
Siinä lapset leipovat kodeissaan vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa erilaisia leivonnaisia. Leivontahetki ikuistetaan kuvaamalla joko digikuvia tai videokuvaa.
 
Vanhemmat ovat lähteneet tähän mukaan kiitettävästi ja moni oppilas on tuonut kuvamateriaalia kouluun muistitikulla, sähköpostilla tai kamera+johto -yhdistelmällä.
 
Tässä näytän oppilaille muissa maissa tehtyjä leivontaesityksiä. Espanjalaisten pikkuleivät olivat niin herkullisen näköisiä, että oppilaat tulivat "maistelemaan" niitä valkokankaan ääreen.
 

Lisäsin oppilaani oppilasjäseniksi projektin nettisivuille eTwinningin tarjoamaan Twinspaceen. He pääsivät sen jälkeen omilla tunnuksillaan kirjautumaan ja katsomaan haluamiansa videoita tai kuvakoosteita.



Leivontamateriaalien ja keittiöiden samankaltaisuudet ja toisaalta erilaisuudet herättivät keskustelua luokassa.


 
Tässä on esimerkki meidän Windowsin elokuvatyökalulla tekemästämme reseptielokuvasta. Siihen on tuotu digikuvia, mutta itsestään etenevät kuvat ja musiikki taustalla tekevät tästä elokuvan oloisen.


perjantai 6. syyskuuta 2013

Diabolot ja elokuvatyökalu

Muutama neljäsluokkalaiseni on osoittautunut todella taitavaksi Diabolon käyttäjäksi. Välitunnit kuluvat vauhdikkaasti. Keksin, että tässähän olisi hyvää materiaalia ensimmäisiin elokuvan editoimisharjoituksiin.

Kuvasin aamupäivällä, kun oppilaat tekivät erilaisia temppujaan. Videokamera on todella onneton, joten filmin laatu ei ollut kovin hyvä. Täytyy yrittää anoa, jos saisin hankkia koululle vähän paremman laitteen.

No, emme antaneet sen masentaa, vaan latasin leikkeet kamerasta verkkoasemaan. Ja näytin sitten dataprojektorilla Windowsin elokuvatyökalun perusteet. Ja sitten neljäsluokkalaiset lähtivätkin jo koneille! Olen todennut monta kertaa, että oppilaille riittää ihan pieni ohjelman esittely ja he oppivat kaikkein parhaiten kokeilemalla itse ja kysymällä toisiltaan.

Neloset siis latasivat elokuvatyökaluun haluamiin leikkeitä diabololla tehdyistä tempuista, opettelivat leikkaamaan leikkeitä, lisäämään alku- ja lopputekstejä, musiikkia ja erilaisia siirtymiä tai tehosteita. Tarkoitus ei ollut saada aikaan mitään valmista, mutta moni onnistui tässä yhdessä oppitunnissa tekemään jo ihan kelvollisia filminpätkiä. Tallensimme ne kaikki vielä projekteina, elokuvaksi muuntaminen saa odottaa ensi viikkoon.

Ja totta kai, oppilaat alkoivat kysellä, että voivatko he tehdä lisää elokuvia. Ja minä vastasin, että totta kai!

tiistai 13. elokuuta 2013

Video kesäkuulumisista

Teimme heti ensimmäisenä koulupäivänä videon siitä, mitä nelosluokkalaiset olivat tehneet kesäloman aikana. Aikaa kului kuvaamiseen noin 10 minuuttia, editoimiseen yksi välitunti ja vähän seuraavan tunnin alkua.

Näin se tapahtui:

Ihan perus-webbikamera laitettiin kiinni tietokoneeseen usb-liitännällä. Ohjauspaneelin kohdasta "Laitteisto ja ääneet" valittiin "Laitteet ja tulostimet". Siellä näkyi kamera yhtenä koneeseen liitetyistä laitteista.

 Sitä klikkaamalla avautui "Microsoft LifeCam" -ohjelma, jonka alareunassa oikeanpuolimmaisena on videointimahdollisuus.



Oppilaat tulivat vuorotellen kameran eteen, minä klikkasin nauhoituksen päälle ja lapsi sanoi sanottavansa. Ja sitten seuraava. Muu luokka katseli valkokankaalta nauhoitusta. Olemme tehneet näitä niin paljon, että ujoimmatkin uskaltavat ja muut osaavat pääsääntöisesti katsella ja kuunnella hiljaa.

Kun kaikki pätkät oli nauhoitettu (ne ilmaantuivat ohjelman alareunaan erillisinä kuvina), valitsin niistä ensimmäisen alareunaan näkyviin tulevista kuvakkeista vasemman puolisimman, kohdan "Make a movie". Windows liven elokuvatyökalu avautui ja videoleike oli siellä.

Kun palasin taas kameran ohjelmaan, valitsin seuraavan videon kohdalla saman "Make a movie". Se siirtyi jo auki olevaan projektiin edellisen videon perään. Näin siirsin kaikki videopätkät.

Lisäsin editointiohjelmassa (siis se Windows liven elokuvatyökalu) jokaisen leikkeen eteen 3 sekuntia pitkän tekstin, jonka värin jokainen oppilas sai valita itse. Lisäksi laitoin taustalle viime keväänä löytämäni laillisen musiikin, jota oli jo käytetty jossain muussakin projektissa.

Jaoin musiikkiraidan pätkiin niin, että aina lapsen puhuessa musiikin äänenvoimakkuus on hiljaisempi. Kuvan laatu on huono, mutta oppilaat ilmoittivat olevansa terästä näyttäessään kumman sinertävillä videolla. Meillä ei myöskään tähän hätään löytynyt erillistä mikrofonia, vaan webkameran mikki äänitti äänet.

Katsoimme yhdessä valmiin projektin ja sitten tallensin sen elokuvana (n. 10 minuuttia). Latasin videon Ohkolan koulun Youtube-profiiliin. Olen aiemmin julkaissut koulullakin tehtyjä videoita oman profiilini kautta, mutta nyt koululla on oma. Olen käyttänyt myös Vimeo-palvelua.

Tässä valmis video:

 

 
 
Hyvää työvuotta kaikille!
 
Sari