Näytetään tekstit, joissa on tunniste matematiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matematiikka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Itse tehtyjä matikkapelejä

Nelosilla on huomenna koe desimaaliluvuista. Olemme käsitelleet jo koko koealueen kirjasta ja tehneet kaikenlaisia monisteita ja muita harjoituksia. Tänään ajattelin, että oppilaat voisivat tehdä itse pelejä, joilla tulee vähän kevyemmin kerrattua desimaalilukujen päässälaskuja.

Käytimme Classtools.net -sivua, jossa on pelientekokone. Pelisivu on englanninkielinen, mutta se ei tahtia hidasta. Ensin keksitään pelille nimi.


Seuraavaksi pitää keksiä vähintään kymmenen kysymystä. Tällä kertaa niiden piti olla desimaalilukulaskuja, eli joko yhteen- tai vähennyslaskua, murtolukujen muuntamista desimaaliluvuiksi tms.
 




Oppilailla oli luvallani matikankirjan edessään, kun he kirjasivat laskuja. Sellainen seikka piti ottaa huomioon, että kysymyksen ja vastauksen väliin tulee aina *-merkki, siis tähti "on yhtäsuuri kuin" -merkin sijaan.


 
 
Kun oppilas tai oppilaspari oli saanut kirjoitettua kymmenen kysymystä, he kutsuivat  minut paikalle. Peli luotiin sivun alareunasta ja se avautui uudelle sivulle. Kopioin tuon sivun osoitteen ja liitin sen luokan Peda.net -sivulle, jotta se löytyy myöhemmin.
 
 
 
Ja sitten pelattiin. Pelissä voi pelata samoilla kysymyksillä ja vastauksilla viittä erilaista peliä.
 
 
Jokainen pelasi ensin ainakin yhden pelin omilla kysymyksillään ja vastauksillaan, mutta sitten sai valita muidenkin pelejä.
 
 



Eivät nämä pelit ole mitenkään kovin ihmeellisiä nykyajan hienoon grafiikkaan tottuneille, mutta jokin viehätys siinä on, että voi itse keksiä kysymykset ja pelata sitten niillä. Ja taas oppilaat laskevat innokkaasti päässälaskuja yrittäessään edetä eri tasoille peleissä.




 
 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kiertävä iPad

Pistin taannoin työ-iPadini kiertämään oppilaillani. Meillähän ei vielä ole oppilaiden käytössä minkäänlaisia tabletteja. Kyseessä oli helpohko matematiikan tunti, jossa keskittymisen siirtyminen välillä muuhun ei oleellisesti haitannut tunnin sujumista.
 
Jokainen pelasi yhden tason Matikkakunkku -sovelluksesta ja antoi laitteen sitten seuraavalle, joka pelasi saman tason läpi. Kaikki pelasivat minun profiilissani, joten kaikki ansaitut pisteet tulivat yhteiseen kassaan.
 

 
Kun kaikki olivat pelanneet ensimmäisen tason, aloitettiin uusi kierros seuraavalla tasolla. iPad ehti kiertää luokan nelisen kertaa oppitunnin aikana. 




perjantai 16. elokuuta 2013

Sumdog

Ensimmäisen kouluviikon viimeinen päivä. Meillä on siis koko tämä viikko sellainen järjestys, että vain oma luokanopettaja opettaa oppilaita. Meillä on siis ollut hyvin aikaa saada oppiaineet käyntiin ja olla myös tietokoneilla, kun liikunnat ja käsityöt eivät ole vielä olleet sekoittamassa pakkaa.

Tänään kuuntelimme Sanomapro:n sivuilla yllin tunnilla Pisara-kirjan ensimmäisen kappaleen. Yleensä joko minä tai oppilaat luemme kappaleet ääneen tunneilla, mutta halusin nyt näyttää, miltä tuntuu kuunnella teksti tietokoneelta. Kotona voi sitten hyvin kuunnella saman uudelleen läksyjä lukiessaan, jos oppii hyvin auditiivisesti. Jokaisella oppilaalla on tiedossa luokkakohtainen tunnus. Ei meillä muidenkaan luokka-asteiden tunnuksia piilotella, koska nuoremmille tai vanhemmille oppilaille suunnatut tehtävät erittyvät hyvin.

Ruoan jälkeen matikan tunnilla mentiin Sumdog'in sivulle. Salasanat olivat unohtuneet kesällä, mutta onneksi ne sai helposti tulostettua opettajan sivulla. Oppilaat pelasivat taas vaikka mitä, yksin tai toisiaan vastaan. Minä tarkkailin tilannetta omalla ruudullani ja oli hauska huikata välillä jollekin oppilaalle onnittelut oikeista vastauksista. Näen myös, jos joku ei tee mitään tai vastaa koko ajan väärin. Osassa tehtäviä on englanninkielisiä ohjeita, mutta neloset oppivat ne jo viime keväänä. Päässälaskutaito kehittyy huimaa vauhtia. Pelejä pelaamalla saa kerättyä "kolikoita". Avasin äsken kaupan ja oppilaat kävivät ostamassa hahmolleen rekvisiittaa. Kaupan saa taas opettajan profiilissa suljettua, jos haluaa lasten keskittyvän pelaamaan.





Yksi oppilas viihtyi Googlen SketchUp'ssa suunnittelemassa taloa. Hän halusi tallentaa sen jatkoa varten. Saa nähdä millainen kaupunki siitä syntyy!