tiistai 1. lokakuuta 2013

Haastattelut

Neljäsluokkalaiset istuvat luokassamme viime viikolla arvotun parin vieressä. Alkusyksy oli oltu itse valituilla paikoilla, hyvän kaverin kanssa. Nyt arvonnassa pakka meni sekaisin. Jotkut, varsinkin tyttö-poika -parit suhtautuvat toisiinsa hieman nuivasti, vaikka yleisesti ottaen luokassa onkin hyvä ilmapiiri. Neljäsluokkalaiset alkavat olla siinä iässä, että vanhat kaverisuhteet menevät mutkikkaiksi.

Tähän tilanteeseen suunnittelin projektin, jossa vieruskaverit haastattelevat toisiaan. Tunnin alussa piti keksiä 3-5 kysymystä toiselle. Näytin alkutunnista myös dokumenttikameralla, miten videokamera käynnistetään ja mistä nauhoitus saadaan päälle.

Kun kumpikin vieruskavereista oli valmis, he näyttivät kysymykset minulle. Yhtään en joutunut sensuroimaan, vaikka osa kysymyksistä oli melkoisen hassuja. Kirjoitin muistiin kuvausjärjestyksen ja oppilaat menivät tietokoneelle odotusajaksi Papunet'iin.

Vuorotellen yksi pari meni käytävälle luokan oven toiselle puolelle. Menin mukaan ja näytin missä kannattaa istua niin, ettei ulkovalo tee kasvoja tummaksi. Kertasin vielä kameran käytön ja lähdin takaisin luokkaan. Oppilaat siis kuvasivat omatoimisesti. Haastattelija asetti kyynärpäänsä pöydälle, jotta kamera ei tärise ja kysyi kysymyksensä. Haastateltava vastasi ja sitten vaihdettiin istumapaikkaa.

Kun he olivat valmiina, pari palasi luokkaan, tarkistin, että elokuvaleikkeet ovat kamerassa ja seuraavat lähtivät kuvaamaan. Muu luokka oli siis koko ajan Papunetissa.

Koko juttu saatiin purkkiin yhdessä oppitunnissa! On minulla toki pieni luokka! Isommalla porukalla olisi mennyt varmaankin pari tuntia. Haastettelukysymyksethän voisi kirjoittaa ihan toisessa tilanteessa ja hoitaa kuvaukset sitten sopivassa hetkessä.

Nyt leikkeet on ladattu tietokoneelle ja editointi on edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti